Tunnen oloni riittämättömäksi, harmaavarpuseksi koreiden papukaijojen joukossa. Tahattomasti vertailen itseäni muihin. Tulee paha olo, surullinen.
En varmaan miettisi ja tuntisi näin, jollen olisi yhteyksissä erääseen mieheen. Näitä ajatuksia edesauttaa myös muutamat asiat, joita en ala tässä kirjoittamaan. Mutta ne asiat saa epäilemään. Epäilemään rehellisyyttä ja suhteen vakavuutta. Epäilemään omaa riittämättömyyttäni.
Huominen, mitä se mahtaa tuodakaan tullessaan. Ei voi kuin odottaa ja katsoa.
Sydämeni oli jo sulanut, mutta kovetan sitä uudestaan. Sitä luodinkestävää sydäntä ei ole vielä keksitty, mutta yritän valmistautua edes vähän siihen tulevaan mahdolliseen iskuun.
Eräänä yönä pari päivää sitten mietin, että jos olenkin uudelleen sairastunut. Olen koko ajan ajatellut niin että anoreksia on "menneisyyttä". Sh nostelee päätään välillä, varsinkin jos on surullinen, masentaa tai stressaa.
Kun sain tietää tuohon mieheen liittyvän yhden asian, valui kyyneleet poskille. Ja olin syömättä. Pitkästä aikaa olin syömättä. Tunnistin sen vanhan tunteen mitä en ollut pitkään aikaan enää tuntenut. Sitä on vaikeaa selittää, joten en edes yritä. Mutta se oli taas sitä, että tunsin voivani hallita edes jotakin asiaa.
Eräänä toisena päivänä kuntoilin pitkästä aikaa ja söin vähän. Vaikka en paljoa kuntoilutkaan, niin suihkuun mennessä jalat ja kädet tärisi. Oli illalla menoa ja seuraavana päivänä vasta tulin kotiin. Oli väsynyt olo vaikka olinkin nukkunut aika pitkään. Nukuin hetken. Ja myöhemmin laskeskelin että olin ollut yli 24h syömättä.
Vaikka olen vähän laihtunut/kiinteytynyt en pidä peilikuvastani. Tuntuu että löydän vain lisää asioita joista en pidä. Sellasia mitä en ole ennen huomannutkaan. Vaikka painoa ei ole paljoakaan pudonnut niin senttejä on kuitenkin lähteny 14cm vartallostani, mikä on mielestäni aika kivasti. Mutta silti...
En oikein pidä näistä merkeistä mitä olen huomannut. Tunnistan itsestäni liikaa sitä sairasta minääni.
torstai, 13. joulukuu 2007
Riittämättömyys
keskiviikko, 15. elokuu 2007
*Hyvä olotila*
Viimeiset päivät ovat menneet aika hyvin. Paljon paremmin kuin edelliset. Olen hyvällä mielellä. =)
Kuitenkin, kuvista huomasin miltä näytän. Mietin voinko tosiaan näyttää tuolta. :O
Kädet näytti isoilta koska oli vartalossa kiinni. Alli-ihmisten pitäisi muistaa että kuvia otettaessa täytyy pitää käsivarret vähän irti kehostaan, ellei halua että kuvissa näkyy JÄTTILÄISkädet!
Ja muutenkin en pitäny siitä miten kasvot ovat taas pyöristyneet.
Yksi ilta painoa oli enemmän kuin pitkään paikaan. Se oli tosin iltapaino joten ei niin tarkka ja hyvä, mutta jopa iltapainoksi se oli paljon. Yli 51kg O_o
Tiedän että olen nyt syönyt liikaa. Suklaata mm. Nyt olenkin tehnyt niin että korkeintaan yksi rivi suklaata päivässä. Eli neljä palaa.
Eilen söin kaksi riviä joten tänään en ota ollenkaan.
Nyt vähän piristyttyäni päätin et NYT alkaa se itestään paremmin huolta pitäminen!
Ei asiat tapahdu itestään, niiden eteen pitää tehdä työtä.
Pitkästä aikaa pidän jaloistani. Vähän.
Vaikka on edelleen rasvaa ja selluliitta niin sieltä alta tuntee ja näkyy kun jalkoja jännittää niin LIHAKSET! Ne kauan kadoksissa olleet...
Työtä on vielä paljon edessä jotta saisin sellaiset jalat kuin haluaisin. Ehkä en koskaan saavuta sitä. Mutta parempaan päin ainakin ollaan kovasti nyt menossa.
On outo tunne jotenkin. Kun tiedän että olen vähän lihonnut. Tuo vatsa kasvanut taas. Mutta silti se ei ahdista ja masenna sillä tavalla kuin ennen. Ennen saatoin lannistua tuollaisesta ja ahdistua niin paljon että ulkona liikkuminen ahdisti koska en halunnut kenenkään näkevät itseäni sellaisena.
Nyt ajattelen positiivisemmin.
En tiedä mistä tämä tunne on peräisin. Mutta toivon että tämä säilyy. Tä olotila on niin iso asia mulle. Tuntuu että pitkästä aikaa voin taas tehdä asioita niin kuin normaalit ihmiset. Eikä aina luikkia häntä koipien välissä pakoon.
Kuitenkin, kuvista huomasin miltä näytän. Mietin voinko tosiaan näyttää tuolta. :O
Kädet näytti isoilta koska oli vartalossa kiinni. Alli-ihmisten pitäisi muistaa että kuvia otettaessa täytyy pitää käsivarret vähän irti kehostaan, ellei halua että kuvissa näkyy JÄTTILÄISkädet!
Ja muutenkin en pitäny siitä miten kasvot ovat taas pyöristyneet.
Yksi ilta painoa oli enemmän kuin pitkään paikaan. Se oli tosin iltapaino joten ei niin tarkka ja hyvä, mutta jopa iltapainoksi se oli paljon. Yli 51kg O_o
Tiedän että olen nyt syönyt liikaa. Suklaata mm. Nyt olenkin tehnyt niin että korkeintaan yksi rivi suklaata päivässä. Eli neljä palaa.
Eilen söin kaksi riviä joten tänään en ota ollenkaan.
Nyt vähän piristyttyäni päätin et NYT alkaa se itestään paremmin huolta pitäminen!
Ei asiat tapahdu itestään, niiden eteen pitää tehdä työtä.
Pitkästä aikaa pidän jaloistani. Vähän.
Vaikka on edelleen rasvaa ja selluliitta niin sieltä alta tuntee ja näkyy kun jalkoja jännittää niin LIHAKSET! Ne kauan kadoksissa olleet...
Työtä on vielä paljon edessä jotta saisin sellaiset jalat kuin haluaisin. Ehkä en koskaan saavuta sitä. Mutta parempaan päin ainakin ollaan kovasti nyt menossa.
On outo tunne jotenkin. Kun tiedän että olen vähän lihonnut. Tuo vatsa kasvanut taas. Mutta silti se ei ahdista ja masenna sillä tavalla kuin ennen. Ennen saatoin lannistua tuollaisesta ja ahdistua niin paljon että ulkona liikkuminen ahdisti koska en halunnut kenenkään näkevät itseäni sellaisena.
Nyt ajattelen positiivisemmin.
En tiedä mistä tämä tunne on peräisin. Mutta toivon että tämä säilyy. Tä olotila on niin iso asia mulle. Tuntuu että pitkästä aikaa voin taas tehdä asioita niin kuin normaalit ihmiset. Eikä aina luikkia häntä koipien välissä pakoon.
sunnuntai, 12. elokuu 2007
Söndaag
Olo on alkanut paranemaan. Henkinen olo ja ehkä samalla vähän myös fyysinenkin. Nyt yritän tosissani alkaa tekemään jotain kuntoni eteen. Tilauksessa on kirja jossa helppoja jumppaohjeita, ja kuntopyöräily ja lenkkeily on tarkoituksena aloittaa.
Hyvästä olosta jne huolimatta tiedän että olen lipsahtanut. Vatsa on kamala ja takamus ja reidet. Kasvot hitusen pyöristyneet siitä mitä ne jo oli.
Olen miettinyt yhteen sh-ryhmään menemistä. Olisi ensimmäinen kerta kun tulen "naamion" takaa esiin. Mutta mietin sitä tilannetta siellä. Tuntisin oloni todella vaikeaksi. Varsinkin jos muut olisivat laihoja. Tuntisin itseni niin ulkopuoliseksi ja huonoksi. Sellaiseksi että mulla ei olisi mitään asiaa sinne.
En osaa oikein selittää hyvin sitä mitä tarkoitan.
Kaikesta huolimatta huomaan olevani vähän piristynyt taas. Mikä on aika ihme koska yleensä syksyä kohden pään päälle on alkanut kasaantua sellainen ysnkkä pilvi.
Hyvästä olosta jne huolimatta tiedän että olen lipsahtanut. Vatsa on kamala ja takamus ja reidet. Kasvot hitusen pyöristyneet siitä mitä ne jo oli.
Olen miettinyt yhteen sh-ryhmään menemistä. Olisi ensimmäinen kerta kun tulen "naamion" takaa esiin. Mutta mietin sitä tilannetta siellä. Tuntisin oloni todella vaikeaksi. Varsinkin jos muut olisivat laihoja. Tuntisin itseni niin ulkopuoliseksi ja huonoksi. Sellaiseksi että mulla ei olisi mitään asiaa sinne.
En osaa oikein selittää hyvin sitä mitä tarkoitan.
Kaikesta huolimatta huomaan olevani vähän piristynyt taas. Mikä on aika ihme koska yleensä syksyä kohden pään päälle on alkanut kasaantua sellainen ysnkkä pilvi.
keskiviikko, 8. elokuu 2007
Ei otsikkoa
Hengissä täällä edelleen porskuttelen. Moni asia on (valitettavasti) ennallaan.
Painoa on tullut vähän takaisin siitä mitä se oli ja vatsaa tullut lisää. Ei ole suunnitelmat mennyt niin kuin piti. Loman aikana aioin tehdä tosissani kuntoni eteen töitä, mutta ei siitä mitään tullut.
Välillä on olo ollut niin loppu. Yhdessä vaiheessa oli tunne että olisi parempi olla jollain osastolla. Syömishäiriö tai mt. Ihan sama. Kunhan vain olisi saanut olla, ladata itsensä. Ja olisi voinut olla sellainen kuin on, mitään piilottelematta ja salaamatta. Tä kaikki on todella raskas taakka kantaa. Varsinkin yksin.
Kaipaan jotain muutosta. Jotain ehkä aika radikaaliakin. Mutta en tiedä mikä se voisi olla.
Painoa on tullut vähän takaisin siitä mitä se oli ja vatsaa tullut lisää. Ei ole suunnitelmat mennyt niin kuin piti. Loman aikana aioin tehdä tosissani kuntoni eteen töitä, mutta ei siitä mitään tullut.
Välillä on olo ollut niin loppu. Yhdessä vaiheessa oli tunne että olisi parempi olla jollain osastolla. Syömishäiriö tai mt. Ihan sama. Kunhan vain olisi saanut olla, ladata itsensä. Ja olisi voinut olla sellainen kuin on, mitään piilottelematta ja salaamatta. Tä kaikki on todella raskas taakka kantaa. Varsinkin yksin.
Kaipaan jotain muutosta. Jotain ehkä aika radikaaliakin. Mutta en tiedä mikä se voisi olla.
tiistai, 24. heinäkuu 2007
Takana tyhjää
Takana on paljon tyhjää. En ole yli kuukauteen tänne kirjoittanut. On ollut liian kiire. Olen ollut liian väsynyt. Olen halunnut vain olla. Pitää yllä mahdollisimman vähäistä aivotoimintaa unohtaakseni. Etten muistaisi kaikkea. Mitä olen, millainen olen, mistä olen. Välillä haluaisi pakoon tätä kaikkea. Mutta se ei ole niin helppoa. On kuitenkin kyse omasta elämästäni. Kaikki mitä teen jää auttamatta historiaani eikä niitä saa sieltä pois pyyhittyä sitten millään. Puhumatta tekemättömistä asioista. On monia tapahtumia kun kadun miksi en tehnyt jotain eri tavalla. Sellaisia asioita mitkä olisivat voineet muuttaa paljon. Olisivat olleet vain pieniä sanoja, pieniä eleitä. Mutta nekin tuntuivat olevan mulle liikaa.
Kiitos ihmisille jotka ovat käyneet täällä kurkkimassa vaikka itse olin aika kauan poissa. Sisimmässäni se tuntuu hyvältä, etten ihan unohdettu ole. Kiitos <3
Kiitos ihmisille jotka ovat käyneet täällä kurkkimassa vaikka itse olin aika kauan poissa. Sisimmässäni se tuntuu hyvältä, etten ihan unohdettu ole. Kiitos <3
