En tiedä johtuiko se näistä vanhoista ajatuksista jotka on taas valitettavasti vallannut mieleni vai siitä että ulkona oli lämmintä ja tietty tuli laitettua vähemmän vaatteita päälle kuin on tottunut. Tunsin itseni todella lihavaksi eikä tehny mieli mennä ulos ollenkaan. Oli sovittu meno ja iso halu peruuttaa se kun katselin itseäni peilistä.. Ahdisti. En olisi halunnut näyttäytyä ulkona sen näköisenä. En niin lihavana. En niin isona! Reidet ja takapuoli. Miksei niistä vain voisi raastaa siivuja pois?
En viitsinyt menoa kuitenkaan peruuttaa. Mutta kävellessäni ulkona mietin ja suunnittelin syömättömyyttä. Ruokaa söisin. Ja leipää. Mutta en muuta. Mietin jo miten taas piilottaisin ruokaa jotta luultaisiin että olen syönyt. En osta kaikkia tämän talouden ruokaostoksia. Jos ostaisin olisi ostokset aika köyhiä ehkä jonkun mielestä. Mutta mulle just sopivia. Joskus harmittaa että en voi kunnolla valita syömisiäni. En voi valita sitä mitä kaappeihin tulee. Vaikka kiellän ostamasta niin silti aina ilmestyy vaikka mitä. En halua! Etkö ymmärrä että olen ahmija!! Ei saa ostaa sellasia. Ei saa!

Tämä on niiiin ristiriitaista. Oksettaa se miten lihava olen. Jalat on rumat. Todella rumat. Mutta samalla iloitsen vienosti sitä että mittanauha ilmoittaa senttien hävinneen.
Välillä päätän että en syö mitään. Tai että ainakin mahdollisimman vähän. Välillä ahmituttaa. Miksei mikään asia vaan voisi olla normaalisti?
On hyvä saavutus että tunnen nälkää. Se tunne oli niin kauan kadoksissa. Tänään olen viimeksi tuntenut sen. Mutta pelkään että tätä menoa se tunne häviää taas. Välillä tunnen saman oksettavan tunteen kuin aikoinaan oli. Se oli se tunne mikä helpotti syömättömyyttä. Aivan kuin "itsekehitetty" huono olo.
Mitäköhän tästäkin vielä tulee?