Toistelen itseäni näissä merkinnöissä mutten voi sille mitään. Tämän projektin ei tosiaan pitänyt näin mennä. Juuri tämän pelon takia en ole tätä aiemmin aloittanutkaan. Nyt ajattelin että se on jonkinlainen itse keksimäni tekosyy että kyllä mä olen tarpeeksi vahva tähän ja selviän ilman että tulee niitä vanhoja anorektisia ajatuksia päähän pyörimään. Toisin vain kävi. Piti aloittaa se terveellinen elämä. Ja sivussa käsitellä syömishäiriötä mikä jo vuosia on kiusannut mua eriasteisena. En olisi uskonut että se tulee näin vahvana ja näin äkkiä.

Jonkin aikaa ajatukseni on tuntunu enimmäkseen pyörivän vain tämän asian ympärillä. Ahdistaa. Ja se tunne tuo ahmimishalun. Välillä on vaikea taistella sitä vastaan. Se tunne on niin voimakas. Sitä ei pysty kunnolla hallitsemaan kun se pääsee valloilleen. Eilen ja tänään olen aikalailla kiemurrellut ahmimishalussani. Yrittänyt taistella vastaan. En ole niin paljon syönyt kuin mieli olisi tehnyt. Mutta ehkä vähän liikaa kuitenkin. Varsinkin sitä ajatellen että rasvaprosentti pitäisi saada alemmaksi. Miksei ahmimiseen voisi liittyä vaikka omenia ja porkkanoita? Miksi sen kohde pitää aina olla jotain rasvaista? Vähintään keksejä. Mielellään suklaata tai sipsejä tai pähkinöitä. Tänään söin todella pitkästä aikaa karkkia. Pastilleja misä oli suklaata sisällä. En oikein tykkää tuommoisista nykyisin. Mutta tänään söin juuri tuon ahmimisen takia. Ahdistaa tä tilanne. Olen kohta taas siinä helvetin oravanpyörässä.

Tiedän että pelkkä paino ei määritä ihmistä eikä auta mitään. Mutta silti on sellainen ajatus päässä että jos olisi laihempi olisi
- kauniimpi
- haluttavampi
- sosiaalisempi
- parempi itsetunto/-luottamus
- itsevarmempi
- maailma yhtä aurinkoa ja kaikki olisi hyvin.

Tiedän että kaiken järjen mukaan se ei ole noin. Pelkkä paino ei voi vaikuttaa noihin asioihin.
Mutta uskon silti että jos olisin laihempi, en olisi näin ahdistunut. Ja olisin todellakin itsevarmempi jne. Olisin tyytyväinen itseeni.
Tuo on vain kuvitelmaa. En tiedä saavutanko ikinä sitä ihannepainoa ja -kokoani jossa voisin ihan oikeasti tuntea noin. En usko että koskaan pystyn olemaan ajattelematta näitä asioita.

Tiedän että maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita. Ja on toki elämässäni muutakin kuin tämä mitä tänne kirjoitan. Mutta tämä onkin omistettu juuri tälle asialle. Tälle jota en voi muualla purata.
Haluaisin nauttia elämästä. Tuntuu toisaalta tyhmältä ajatella että painoni ja kokoni takia en siihen nyt pystyisi. Olen kuitenkin varmaan suht normaalin kokoinen. En ole sairaalloisen lihava tmv. Mulla ei ole vakavaa sairautta, syöpää tmv. Miksi en sitten voi nauttia siitä mitä elämällä on tarjottavana? Voiko tätä vierimään lähtenyttä kiveä enää mitenkään pysäyttää?